Polvikipuun ratkaisu: Tämä “näkymätön” tuki kohdistuu suoraan "luu-luuta vasten" -polvikipuun

“EN JAKSA TÄTÄ ENÄÄ!”

Kuulla äitini itkevän puolivälissä portaita muutti kaiken.

Hänen polvensa oli taas jumissa. Hän piteli kaiteesta molemmin käsin, peläten, että jos astuisi seuraavalle askelmalle, jalka pettäisi alta.

Hän vain seisoi siinä, vapisten ja itkien, kunnes pääsin hänen luokseen ja autoin hänet alas.

Olin nähnyt hänen kamppailevan polvikipujen kanssa vuosia. Mutta en ollut koskaan nähnyt hänen pelkäävän omaa kehoaan sillä tavalla.

Ja mikä suututti minua, oli se, että hän oli tehnyt kaiken, mitä piti.

Särkylääkkeet. Voiteet. Fysioterapia. Injektiot. Tukisukat. Jäykät tuet.

Silti hänen elämänsä vain kutistui entisestään.

Hän alkoi vältellä portaita. Nousi tuolista ylös molemmin käsin ponnistaen. Katkaisi kävelyt lyhyiksi. Lakkasi laskeutumasta lattialle, koska ylös pääseminen oli muuttunut mahdottomaksi urakaksi.

Lopulta aloin miettiä, oliko uusi hoito todella sitä, mitä hän enää tarvitsi.

Ehkä kaikki olivat katsoneet hänen polveaan väärästä näkökulmasta.

Tuo kysymys johdatti minut tutkimaan asiaa syvemmin, ja lopulta tein uskomattoman yksinkertaisen löydön polven tuesta. Ja varoitan jo nyt:

Löytöni tuskin miellyttää ortopedisia klinikoita, tukivalmistajia tai miljardien arvoista polvikiputeollisuutta.

Koska kun kerran näin, mikä oli jäänyt huomaamatta, en voinut enää olla näkemättä sitä.

Ja juuri tuosta löydöstä tuli lopulta se asia, jonka olisin toivonut jonkun antaneen äidilleni jo vuosia sitten.

Se, mitä tapahtui portaikossa, ei ollut alkua.

Siihen mennessä äitini oli kamppaillut polviensa kanssa jo vuosia. Hän oli ehtinyt kokeilla lähes kaikki ne keinot, joita ihmiset yleensä suosittelevat.

• Särkylääkkeet veivät pahimman kivun pois, mutta polvi ei silti tuntunut koskaan enää luotettavalta.
• Voiteet auttoivat välillä hetken aikaa. Toisinaan niistä ei ollut juuri mitään hyötyä.
• Sitten tuli fysioterapia. Hän kävi hoitokäynneillä, teki harjoitukset kotona ja jatkoi sinnikkäästi kuukausien ajan. Me vain vakuuttelimme itsellemme, että hänen piti antaa sille vielä aikaa.

Mutta hän tarttui yhä portaiden kaiteeseen ja nousi tuolista molemmin käsin ponnistaen.

injektiot olivat ehkä turhauttavimpia, sillä ne antoivat meille toivoa. Hänen polvensa rauhoittui hetkeksi, mutta kipu ja epävakaa tunne hiipivät aina takaisin.

Hän kokeili myös hihoja ja tukia. Osa oli kuumia, osa kömpelöitä, ja jotkut niin epämukavia, että hän lopetti niiden käytön kokonaan.

Osa siitä auttoi.

Mutta mikään tästä ei ratkaissut sitä, mikä pelotti häntä eniten – hän ei vieläkään luottanut polveensa, kun sen päälle piti laskea painoa.

Sitten polven tekonivel tuli vakavammaksi puheenaiheeksi.

Se pelotti häntä eri tavalla. Tämä ei ollut enää uusi voide tai tuki. Se tarkoitti leikkausta, toipumista, kuntoutusta – eikä mitään takeita siitä, miltä hänestä tuntisi sen jälkeen.

Eikä pidä unohtaa sairaalalaskua, joka veisi koko eläkekassan.

Muistan ajatelleeni, kuinka nurinkurinen koko kehityskulku oli.

Olimme siirtyneet voiteista ja tableteista terapiaan, pistoksiin ja raskaisiin tukiin…

Ja nyt puhuttiin koko nivelen vaihtamisesta.

Silti yksi yksinkertainen ongelma oli yhä olemassa:

Miksi hänen polvensa tuntui niin tuettomalta joka kerta, kun hän nousi seisomaan ja liikkui?

Siihen kysymykseen aloin etsiä vastausta.

Seuraavien kuukausien ajan olin täysin uppoutunut aiheeseen. Luin kaiken mahdollisen kroonisesta polvikivusta, nivelrikosta, tukien käytöstä, liikkumisesta ja siitä, mitä oikeastaan tapahtuu, kun kipeä polvi joutuu kannattelemaan kehon painoa.

Mitä syvemmälle sukelsin, sitä vähemmän olin tyytyväinen saamaamme selitykseen.

Polvi oli kulunut, joten totta kai siihen sattui. Ja siihen keskustelu yleensä loppui.

Mutta se ei selittänyt sitä, mitä itse näin.

Äitini saattoi istua sohvalla melko vaivattomasti.

Pelko iski, kun hän nousi ylös. Kun hän otti ensimmäisen askeleen portaita alas. Kun hän laski painonsa jalalle, eikä tiennyt voiko siihen luottaa.

Ja yhtäkkiä en voinut olla huomaamatta toistuvaa kaavaa.

Kaikki hetket, jolloin hänellä oli vaikeinta, sattuivat silloin kun polven piti tehdä jotain – kannatella painoa, taipua, tukea, liikkua.

Se muutti koko kysymyksenasetteluni. En enää kysynyt pelkästään:

“Miksi hänen polveensa sattuu?”

Aloin kysyä:

“Mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä, kun hän oikeasti laskee painonsa polvelle?”

Minua häiritsi, miten harvoin kukaan oli puhunut meille siitä.

Vuosien käyntien, hoitojen ja tuotteiden jälkeen kaikki tuntui keskittyvän vain kipuun itseensä.

Lähes kukaan ei ollut selittänyt, mitä tapahtuu liikkeissä, jotka oikeasti pelottivat äitiäni käyttämään polveaan.

Ja mitä kauemmin asiaa tutkin, sitä vaikeampi oli uskoa, että näin olennainen asia oli jäänyt huomiotta – varsinkin alalla, jonka arvo liikkuu miljardeissa.

Lopulta löysin puuttuvan palasen.

Ja kun ymmärsin sen, kaikki se, mitä äitini oli käynyt läpi, alkoi vihdoin käydä järkeen.

Kun tajusin, että liike oli avainasemassa, sama alue nousi esiin yhä uudelleen ja uudelleen:

Suoraan polvilumpion alapuolella.

Juuri siellä sijaitsee patellajänne. Joka kerta kun nouset seisomaan, kävelet, kiipeät portaita, kyykkäät tai koukistat polvea, tuo kohta joutuu kovalle rasitukselle.

Jos se on jo ärtynyt, jokainen askel kuormittaa samaa kohtaa yhä uudelleen.

Silloin alat huomaamattasi suojella polvea. Siirrät painoa toiselle jalalle, ponnistat enemmän toisen jalan kautta, tartut kaiteeseen, nouset ylös eri tavalla, lyhennät askelta.

Pian huomaat, että liikkumistapasi alkaa muuttua kivun mukaan.

Juuri tätä kehää olin seurannut äitini kanssa vuosia ymmärtämättä sitä.

Kipu muutti hänen liikkumistaan, ja mitä enemmän hän yritti kompensoida, sitä epävarmemmalta ja epävakaammalta polvi tuntui.

Tämä sai minut tutkimaan polvilumpion alle asetettavia tukihihnoja.

Tutkijat havaitsivat, että suoraan polvilumpion alapuolelle asetetut tukihihnat voivat vähentää patellajänteen kuormitusta liikkeen aikana.

Erään tutkimuksen johtopäätös oli:

“Infrapatellaarinen tukihihna voi rajoittaa liiallista patellajänteen kuormitusta.”

Yksinkertaisesti sanottuna:

Kun tuet oikeaa kohtaa, vähennät sen alueen rasitusta jokaisella liikkeellä.

Tämä oli se puuttuva palanen.

Emme tarvinneet lisää puristusta koko polven ympärille.

Tarvitsimme tukea juuri siihen kohtaan, missä rasitus syntyi.

Muutama päivä sen jälkeen, kun aloin käyttää tätä lähestymistapaa äitini kanssa, tapahtui jotain, mitä en ollut nähnyt vuosiin.

Hän käveli portaat alas tarttumatta kaiteeseen.

Hän ei pysähtynyt puolivälissä eikä varovasti kokeillut jokaista askelmaa ennen kuin laski painonsa.

Kun hän pääsi alas, hän kääntyi ympäri, katsoi minua ja alkoi itkeä. Tällä kertaa kyyneleet olivat ilon kyyneleitä.

Silloin tiesin, että olimme löytäneet jotain erilaista.

Sen sijaan, että olisin tukenut koko polvea, keskityin antamaan tuen suoraan polvilumpion alapuolelle – juuri patellajänteen kohdalle.

Kaikki kiteytyi kolmeen yksinkertaiseen asiaan:

Siinä oli ratkaiseva ero.

Vuosien ajan yritimme helpottaa äitini polvikipua.

Häneltä puuttui fyysinen tuki juuri siitä kohdasta, missä hänen polvensa sitä eniten tarvitsi.

Kun tajusin tämän, ratkaisu tuntui melkein naurettavan yksinkertaiselta.

Kun äitini alkoi jälleen liikkua normaalisti, ihmiset huomasivat sen.

Muutamaa viikkoa myöhemmin meillä oli ystäviä illallisella. Kun kaikki olivat lähdössä, yksi hänen ystävistään, Alice, veti minut sivuun.

“Mitä teit hänen polvelleen?”

Alice oli itsekin kamppaillut polvensa kanssa jo vuosia. Portaiden kävely sattui. Ylös nouseminen istumisen jälkeen oli yhä vaikeampaa. Huonoina päivinä hän huomasi tarttuvansa seiniin tai huonekaluihin, koska ei luottanut oman polvensa kestävyyteen.

Annoin hänelle toisen prototyypin ja näytin tarkalleen, mihin kohtaan se tulisi laittaa.

Seuraavana aamuna puhelimeni soi.

Alice itki. Hetken luulin, että jokin oli mennyt pieleen.

Sitten hän sanoi,“En voi uskoa, että tämä oikeasti auttaa.”

Hän oli pitänyt sitä aamulla pukeutuessaan, kävellessään portaat alas ja liikkuessaan kotona.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän sanoi, että polvi tuntui tuetulta – ei enää siltä, että sitä pitäisi koko ajan varoa.

Sen jälkeen kaikki alkoi tapahtua nopeasti.

Alice kertoi asiasta jollekin. He puolestaan kertoivat eteenpäin.

Pian huomasin tekeväni prototyyppejä ihmisille, joita en ollut koskaan tavannut. Ja kuulin yhä uudelleen samanlaisia tarinoita.

Ihmiset nousivat portaita ilman, että jokainen askel tuntui ylivoimaiselta. He nousivat seisomaan ilman, että piti ensin kerätä rohkeutta tai valmistautua kipuun. He kävelivät pidemmälle ilman sitä tuttua polvikipua, joka aina ilmaantui rasituksessa.

He harrastivat taas puutarhanhoitoa. Jaksoivat olla jaloillaan pidempään. Menivät lattialle leikkimään lastenlastensa kanssa – ja luottivat siihen, että pääsevät itse ylös.

Kerta toisensa jälkeen ihmiset kertoivat minulle eri versioita samasta asiasta:

“Vihdoin polveni tuntuu tuetulta liikkeessä.”

Silloin ymmärsin, että tämä oli paljon suurempaa kuin vain äitini ongelma.

Ja tietenkin, näin yksinkertainen – ja näin toimiva – ratkaisu ei pysy salassa ikuisesti.

Ensin tulivat varoitukset.

Sitten uhkaukset.

Aluksi vastustus näkyi puhelinsoittoina.

Lääkärit kuulivat potilailtaan samaa kysymystä niiden kokeiltuaan remmejä:

“Miksi kukaan ei kertonut minulle tästä aiemmin?”

Eräs ortopedinen klinikka soitti minulle raivoissaan. Useat heidän potilaistaan olivat alkaneet ihmetellä, miksi he olivat vuosien ajan turvautuneet lääkkeisiin, pistoksiin, terapiaan ja kalliisiin tukilaitteisiin – kuulematta koskaan tästä yksinkertaisesta tuesta polvilumpion alla.

Sitten alkoivat saapua lakimiesten kirjeet.

Yksi syytti minua polvikivun liiallisesta yksinkertaistamisesta. Toinen vaati, että lopettaisin remmien vertailun perinteisiin hoitoihin. Kolmas uhkasi jatkotoimilla, jos jatkaisin tuotteiden tarjoamista.

Silloin ymmärsin, mistä todellinen hermostuneisuus johtui.

Potilaat eivät vain kokeilleet remmejä.

He alkoivat kyseenalaistaa, miksi olivat käyttäneet niin paljon rahaa ennen kuin joku näytti heille näin yksinkertaisen ratkaisun.

Kroonisen polvikivun ylläpito tuo monille merkittäviä tuloja.

Pieni, uudelleenkäytettävä remmi, jonka voi itse kiinnittää, ei oikein istu tähän kaavaan.

Eräs lääkintälaitteiden jakelija totesi asian suoraan:

“Sä saat ihmiset miettimään, miksi he käyttävät tähän kaikkeen niin paljon rahaa. Se hermostuttaa monia.”

Siinä vaiheessa uhkaukset vain lisäsivät päättäväisyyttäni.

Olin nähnyt, mitä tämä lähestymistapa oli tehnyt äidilleni, enkä aikonut haudata sitä vain siksi, että se uhkasi jonkun toisen tuloja.

Sen sijaan, että olisin luovuttanut, etsin ihmisiä, jotka auttoivat kehittämään karkeasta prototyypistäni jotain, joka olisi mukava, kestävä ja käytännöllinen jokapäiväiseen käyttöön.

Näin syntyi Flexney polvihihnat.

Flexney polvihihnat kohdistavat napakan, täsmällisen tuen suoraan polvilumpion alapuolelle, patellajänteen kohdalle – juuri siihen kohtaan, johon olin itsekin kiinnittänyt huomiota äitini kanssa.

Sen sijaan, että koko polvea puristettaisiin, muotoiltu silikonituki kohdistaa paineen täsmälleen siihen, missä jänteeseen kohdistuu rasitusta tavallisissa arkiliikkeissä.

Hihna on valmistettu hengittävästä kankaasta, polyesteristä ja Lycra-materiaalista, joten se pysyy kevyenä eikä tee polvesta kuumaa tai kömpelöä, kuten perinteiset tuet.

Se on säädettävä, huomaamaton ja helppo pukea vaivihkaa housujen tai leggingsien alle.

Tätä ei suunniteltu urheilijoille, jotka haluavat puristaa itsestään vielä yhden treenin.

Se on tehty arjen liikkeisiin, joiden kanssa äitini oli kamppaillut – portaiden nousuun, tuolista ylös nousemiseen, kävelyyn, puutarhatöihin tai yksinkertaisesti pidempään jaloillaan olemiseen.

Sen käyttäminen on helppoa – vain kolme yksinkertaista vaihetta:

Siinä kaikki.

Laita tämä päälle aina, kun tarvitset lisätukea arjen liikkeisiin – silikonityyny pysyy napakasti juuri siinä kohdassa, jota olemme koko ajan etsineet.

Pian aloin saada viestejä ihmisiltä, joita en ollut koskaan tavannut.

Eri ikäisiä. Eri elämänrytmeillä. Eri polvivaivoilla.

Mutta kaikissa viesteissä toistui sama asia – he saivat palasia normaalista elämästään takaisin, kiitos Flexney.

Oskari R.
“Ennen kävelin iltaisin naapurustossa, mutta lopetin, koska pelkäsin polveni alkavan särkeä kesken matkan ja joutuvani palaamaan kotiin. Ensimmäisellä kerralla kun käytin Flexneytä, pystyin kävelemään koko reittini loppuun asti. Nyt kävelen taas säännöllisesti, enkä enää jatkuvasti mieti, pakottaako polveni minut pysähtymään.”

Kaarina H.
“Puutarhanhoito oli yksi niistä asioista, joita kaipasin eniten. Polvillaan olo tuntui ikävältä, mutta kaikkein vaikeinta oli päästä takaisin ylös. Jouduin usein tarttumaan tuoliin tai nojaamaan talon seinään päästäkseni jaloilleni. Lopulta en enää viitsinyt edes yrittää. Ensimmäisenä iltapäivänä, kun menin ulos Flexneyn kanssa, viihdyin pihalla tuntikausia. En ollut tehnyt niin moneen kuukauteen!”

Kimmo I.
“Lähes kolmen vuoden ajan en uskaltanut mennä portaita alas ilman, että pidin kaiteesta kiinni. Oikea polveni tuntui aina siltä, että se saattaa pettää, varsinkin alas mennessä. Noin viikko sen jälkeen, kun aloin käyttää Flexneytä, huomasin puolivälissä portaita, etten ollut edes pitänyt kädellä kiinni kaiteesta!”

Pirkko J.
“Ennen minun piti aina ponnistaa molemmilla käsillä ylös tuolista ja odottaa hetki, että polveni tuntuisivat vakaalta. Siitä tuli niin tapa, etten enää edes huomannut tekeväni niin. Sitten sain Flexneyn. Eräänä iltapäivänä nousin sohvalta ja kävelin keittiöön – vasta jälkeenpäin tajusin, etten ollut tehnyt mitään niistä vanhoista rutiineistani.”

Elisa R.
“Lopetin lattialla istumisen lastenlasteni kanssa, koska ylös nouseminen oli käynyt todella hankalaksi. Muutaman viikon Flexneyn käytön jälkeen tyttäreni tytär pyysi minua rakentamaan jotain hänen kanssaan lattialla. Istahdin alas ajattelemattani asiaa sen enempää. Viihdyimme lattialla melkein tunnin, ja kun oli aika nousta ylös, nousin vain ylös. Sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla – se oli uskomattoman hyvä.”

Kun näin, kuinka paljon ihmiset voivat käyttää rahaa pelkästään kroonisen polvikivun hallintaan, ymmärsin entistä paremmin, miksi moni suhtautuu asiaan niin varauksella.

Harvoin kyse on yhdestä valtavasta laskusta.

Ensin käynti ortopedilla. Sitten uusi resepti. Kortisonipiikki siinä vaiheessa, kun kipu pahenee. Ja taas uusi vastaanotto, kun helpotus hiipuu.

Kun yhden ortopedikäynnin hinta on 200–300 €, lääkkeisiin kuluu kuukaudessa 350–600 € ja kortisonipiikki maksaa 1 500–3 000 €, kulut voivat kasvaa yllättävän nopeasti tuhansiin euroihin.

Ja tämä kaikki ennen kalliimpia vaihtoehtoja.

Erikoislääkärin konsultaatioita. Magneettikuvauksia. Lisää pistoksia. Uusia hoitokierroksia.

Lopulta esimerkiksi äitini kaltaiset ihmiset saattavat olla tilanteessa, jossa keskustellaan kaikkein kalleimmasta ratkaisusta:

Polven tekonivelleikkaus.

Se voi tarkoittaa 35 000–65 000 € pelkästään leikkauksesta – ja siihen päälle toipuminen, kuntoutus, poissaolot töistä sekä lisähoidot.

Juuri tämä pysäytti minut.

Äitini ei haaveillut maratoneista.

Hän halusi kävellä portaat alas ilman, että tarvitsee puristaa kaiteesta kiinni. Nousta tuolista ilman, että täytyy varautua kipuun. Lähteä kävelylle ilman, että puolivälissä miettii, kestääkö polvi loppumatkan.

Silti tavalliseen arkeen palaamisesta oli tullut asia, johon ihmiset saattoivat käyttää tuhansia euroja – yhä uudestaan ja uudestaan.

Siinä valossa pienen, uudelleenkäytettävän polvituen hinta näyttääkin aivan erilaiselta.

Kun näkee, kuinka paljon ihmiset voivat käyttää rahaa ortopedin vastaanotoilla, lääkkeisiin, pistoksiin, kuvantamistutkimuksiin ja erikoistukiin, voisi helposti kuvitella, että Flexney maksaisi satoja euroja.

Pelkästään prototyyppien kehittäminen maksoi minulle paljon enemmän kuin olin osannut odottaa.

Mutta en kehittänyt Flexney:tä lisätäkseni yhden kalliin polvihoitotuotteen markkinoille. Halusin luoda ratkaisun, jonka äitini – ja hänen kaltaisensa ihmiset – voisivat oikeasti hankkia ja käyttää.

Flexney-polvihihnapakkaus (2 kpl) maksaisi normaalisti 88,67 €.

Nyt saat kaksi kappaletta yhteishintaan vain 39,90 € – vain 19,95 € per tuki.

Mutta jos mietit jo, “En ole ainoa perheessäni, jolla on polvivaivoja…” tarjolla on vieläkin parempi tarjous.

Viiden kappaleen pakkaus maksaa normaalisti 216,50 €.

Nyt saat kaikki viisi yhteensä vain 64,95 € – vain 12,99 € kappaleelta. Se on huikeat 70 % alennusta.

Pidä parit itselläsi, varaa molemmille polville omansa ja anna loput läheisillesi, jotka tarvitsevat lisätukea.

Verrattuna siihen, mitä moni käyttää lääkärikäynteihin, pistoksiin, lääkkeisiin, kuvantamisiin ja erikoistukiin, tämä on vain murto-osa kustannuksista.

Kokeilussa ei oikeastaan ole mitään riskiä.

Jokainen Flexney-tilaus sisältää 30 päivän rahat takaisin -takuun. Kokeile arjessa liikkeissä, jotka yleensä rasittavat polviasi. Jos et ole tyytyväinen, sinulla on 30 päivää aikaa pyytää rahasi takaisin.

Nämä tarjoushinnat ovat voimassa vain niin kauan kuin varastoa riittää, joten en voi taata, että 70 %:n alennus on saatavilla enää seuraavassa erässä.

Napsauta tästä lunastaaksesi alennetut Flexney polvihihnat (jos niitä on vielä jäljellä) >>

Vain alkaen 12,99 € per tuki, voit varmistaa kohdennetun polvituen itsellesi – ja myös läheisillesi, jotka voisivat siitä hyötyä.

Yksi tärkeä asia ennen tilaamista:

Aito Flexney-polvihihna on saatavilla vain virallisen Flexney verkkosivuston kautta.

Verkossa saattaa näkyä polvitukia, jotka näyttävät kuvissa samankaltaisilta, mutta se ei tarkoita, että niissä olisi samanlainen silikonituki, materiaalit, istuvuus tai laatu.

Jos päätät kokeilla Flexneytä, varmista, että saat oikean Flexney – älä halpaa kopiota.

Oman Flexneyn tilaaminen on helppoa:

Käytä Flexneyta aina, kun polvesi tarvitsee lisätukea – kävellessä, portaissa tai kun vietät pitkiä aikoja jaloillasi.

Aseta tuki polvilumpion alle ja säädä sitä, kunnes se tuntuu napakalta ja mukavalta.

Siinä kaikki.

Jos Flexney on yhä saatavilla nykyiseen alennettuun hintaan, voit tutustua vaihtoehtoihisi alta.

Tässä vaiheessa sinulla on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa.

Polku #1: Jatkat kuten ennenkin.

Tartut kipulääkkeisiin aina, kun polvet alkavat särkeä. Käyt uudessa pistoksessa, kun edellisen vaikutus hiipuu. Teet pieniä muutoksia arkeesi—niistä tulee hiljalleen osa jokapäiväistä elämää.

Tartut kaiteeseen. Lyhennät kävelylenkkiä. Ponnistat ylös tuolista ja odotat, että polvi tuntuu taas vakaalta.

Yksittäin mikään näistä ei tunnu dramaattiselta.

Mutta ajan myötä huomaat, että yhä useampi hetki pyörii sen ympärillä, mihin polvesi suostuvat.

Polku #2: Kokeile jotain uutta.

Anna polvellesi jämäkkä, kohdennettu tuki polvilumpion alle—ja katso, millaisen eron se tekee liikkumiseen.

Ehkä se tarkoittaa portaisiin menoa ilman, että automaattisesti tartut kaiteeseen. Nousemista seisomaan ilman tukea. Pidempään jaloillasi olemista. Sitä kävelylenkkiä, jonka olet siirtänyt.

Paluu tavallisiin asioihin, joiden ei pitäisi tuntua ylivoimaisilta.

Perustin Flexneyn, koska en halunnut enää koskaan nähdä äitini jähmettyvän portaiden yläpäähän.

Jos polvesi ovat alkaneet tehdä samanlaisia päätöksiä puolestasi, voit jatkaa niiden kanssa tasapainottelua…

Tai voit ottaa selvää, mitä tapahtuu, kun vihdoin annat niille tuen oikeasta kohdasta.

HUOM: Tätä tuotetta EI ole saatavilla Amazonissa tai eBayssa.

Asiakasarviot

Keskiarvo 9 803 arvion perusteella

9.2 Erinomainen

TopRankings

Laatu

Helppokäyttöisyys

Hinta

Tuki